Ampumahiihtäjä Otto Invenius

LK Porras onnittelee ampumahiihtäjä Otto Inveniusta

Ampumahiihtäjä Otto Invenius

Ampumahiihtäjä Otto Invenius

LK Porras on sponsoroinut ampumahiihtäjä Otto Inveniusta jo monen vuoden ajan. Leppävirralta kotoisin oleva urheilija voitti nuorten EM-kisoissa kaksi hopeamitalia sekä muutama päivä sitten alle 22-vuotiaiden MM-hopeaa.

Juttelimme ampumahiihtäjä Otto Inveniuksen kanssa, kun hän palasi parin viikon kisamatkalta Euroopasta Suomeen tammikuussa. Sloveniassa hän osallistui nuorten ampumahiihdon EM-kisoihin ja voitti hopeaa pikakilpailussa ja takaa-ajossa. “Sujui aika nappiin”, Invenius totesi hyväntuulisena puhelimessa. “Meillä oli tosi hyvä ryhmähenki ja porukka, ja koko joukkue suoritti hyvin. Sattui hyvä tuuri, että kelit oli mahtavat ja aurinko paistoi.”

Ennen Slovenian kisoja hän osallistui Slovakiassa IBU-cupiin, joka on ampumahiihdon maailmancupia alempi kansainvälisen ampumahiihdon sarjataso. Siellä hän sijoittui 30 parhaan joukkoon.

26.2.2022 Invenius voitti nuorten MM-hopeaa Yhdysvalloissa.

Leppävirralta maailman huipulle

Invenius edustaa Leppävirran Soisalon ampumahiihtäjiä, ja LK Porras on sponsoroinut Inveniusta jo useamman vuoden ajan. “He halusivat lähteä tukemaan nuorta urheilijaa. Yhteistyöt ovat aika harvassa silloin, kun näkyvyyttä ei vielä ole. On mahtavaa, kun sellaisia löytää”, Invenius kertoo.

LK Portaan Tuomas Monni kertoo, että sponsoroinnin taustalla on halu tukea paikallisia, huipulle pyrkiviä urheilijoita. “Otto on hieno esimerkki siitä, että myös Leppävirralta on mahdollista nousta maailman huipulle. Siihen on tarvittu paljon kovaa ja päämäärätietoista työtä.”

LK Portaalla on seurattu tarkasti Inveniuksen uraa. “Oton taustajoukot ovat hoitaneet taustatyön mainiosti, meitä on pidetty ajan tasalla säännöllisesti. Sen takia huippusuorituskaan ei tullut yllätyksenä”, Monni sanoo.

Suomen lupaavimpia ampumahiihtäjiä

Invenius kertoo, että ajatteli jo pienempänä ryhtyvänsä urheilijaksi. Hän ehti harrastaa useita lajeja, mutta seurasi lopulta ampumahiihtoa harrastavaa isoveljeään Tuukkaa. Lajin pariin veti myös sen monipuolisuus esimerkiksi maastohiihtoon verrattuna. Veljekset kiersivät yhdessä kansainvälisiäkin kisoja, mutta Tuukka Invenius on sittemmin jättänyt kilpaurheilun terveyssyistä.

Vuonna 2000 syntynyt Invenius muutti Vuokattiin urheilulukioon 15-vuotiaana, ja on pärjännyt mainiosti. Ensimmäisen kansainvälisen arvokisamitalin hän voitti jo vuonna 2019 nuorten MM-kilpailuissa alle 19-vuotiaiden pikakilpailussa. Inveniusta pidetäänkin yhtenä Suomen lupaavimmista ampumahiihtäjistä.

Invenius eroaa muista Suomen ampumahiihtäjistä mitä valmennukseen tulee, sillä häntä valmentaa ruotsissa asuva isobritannialainen Adam Adamson. “Ollaan tehty yhteistyötä viime vuosi. Sitä kautta on tullut paljon uusia näkökulmia ja enemmän tavoitteellisuutta tähän hommaan,” Invenius kuvailee. “Innolla odotan, mitä tuleva tuo tullessaan.”

LK Portaan uusi toimitusjohtaja on Kari Lappalainen

 

Johtotehtävissä metallialalla aiemminkin työskennellyt Kari Lappalainen aloitti työn LK Portaan toimitusjohtajana joulukuussa. Lue Lappalaisen taustasta ja uuden pestin herättämistä ajatuksista.

Ensimmäisinä työpäivinään Lappalainen on tutustunut firman henkilökuntaan ja tehtaaseen ja tutkinut erilaisia aineistoja ja LK Portaan aiempia vaiheita. “Täällä on hyvä henki, nuorekasta porukkaa ja kaikki ovat ottaneet tosi miellyttävästi vastaan. Tällä porukalla on helppo viedä asiaa eteenpäin, henkilöstö on ammattitaitoista”, hän kuvailee tunnelmia.

LK Portaalle Lappalainen siirtyy liiketoiminnan konsultoinnin parista omasta konsulttifirmastaan, jossa hän jättäytyy taka-alalle. “Tähän tehtävään hakeutumisen taustalla oli se, että etsin mielenkiintoista firmaa, jossa pystyisin olemaan aktiivisesti mukana  ja tekemään sen liiketoimintaa eteenpäinvieviä, kehittäviä asioita.”

Ala on Lappalaiselle tuttu siinä mielessä, että hän on ollut metalliteollisuuden palveluksessa erilaisissa johtotehtävissä ison osan urastaan 90-luvulta alkaen.

Liiketoiminnan kehittämisen konkari

59-vuotias Lappalainen tuo LK Portaalle mukanaan runsaasti kokemusta ja osaamista: hän on muun muassa ollut osaomistajana ja työskennellyt myyyntijohtajana jyväskyläläisessä teollisuuskalustevalmistaja Sovella Oy:ssä (nykyisin Treston Oy) yli kymmenen vuoden ajan.

Hän ollut myös toimitusjohtajana kolmessa eri teollisuusyrityksessä Jyväskylän seudulla, muun muassa raskaan kaluston jäähdytinjärjestelmiä valmistavassa Finnradiator Oy:ssä Suolahdessa,  ympäristöhuollon kuljetusjärjestelmiä, jäänhoitokoneita ja raskaan teollisuuden hydraulikoneikkoja valmistaneessa Stancon Oy:ssä ja teollisuusmaalausta ja metallien pintakäsittelyä harjoittavassa Top Speed Oy:ssä Jyväskylässä.

Lappalaisella on myös vahva koulutus liiketoiminnan ja myynnin kehittämiseen ja hän kouluttautunut muun muassa kansainvälisen projektiliiketoiminnan kehittämiseen Helsingin kauppakorkeakoulussa ja suorittanut hyväksytyn hallituksen jäsenen ja hallituksen puheenjohtajan koulutukset Keski-Suomen kauppakamarissa ja Hallituspartnereissa.

LK Porras: potentiaalinen ja kiinnostava toimija

LK Porrasta Lappalainen kuvailee potentiaaliseksi toimijaksi omalla liiketoimintasektorillaan Suomessa, ja siksi hän myös kiinnostui yrityksestä.  “Asiat on tehty järjestelmällisesti ja hyvin, joten perusta on hyvin hallussa. Yritystä onkin hyvä lähteä viemään tästä eteenpäin”, hän sanoo. Tarkempi suunnitelma siitä, miten yritystä lähdetään kehittämään syntyy lähitulevaisuudessa, kunhan tutustumisvaihe on saatu hallitusti toteutettua.

Suurimman osan urastaan Lappalainen on työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä, ja siirtymistä leppävirtalaiseen yritykseen hän kuvailee virkistäväksi vaihteluksi ja mielenkiintoiseksi uudeksi haasteeksi. Vankan kokemuksen lisäksi Lappalaisella on vahva halu tehdä työtä ja kehittää LK Porrasta pitkäjänteisesti.

Jyväskylässä asuva Lappalainen viettää vapaa-aikaa perheen kultaista noutajaa ulkoiluttamalla, seuraamalla jalkapalloa televisiosta ja livenä, lukemalla ja matkailemalla aina mahdollisuuksien mukaan. Talvella hän harrastaa hiihtämistä ja kesällä hänet löytää todennäköisimmin golffaamasta vaimonsa kanssa Jyvässeudun kentillä. Perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi myös jo maailmalle muuttaneet lapset. Yksi tytär ja poika, jolla on jo kaksi lapsenlasta, asuvat Jyväskylässä, ja toinen tytär asuu toistaiseksi Venäjällä.

”Kyllä me oltiin tyytyväisiä” – LK Porras valmisti portaita Leppävirran Tokmanniin

Lue, miksi LK Porras valittiin valmistamaan uuteen Leppävirran Tokmanniin huoltoluiska, kierreporras ja suora teräsporras.

”Sehän meni loistavasti” – 115 metriset kierreportaat savupiippuun

Lue, miksi LK Porras valikoitui yritykseksi, joka valmisti Metsä Groupin Husumin tehtaan piipun 115 metriä korkeat kierreportaat.

Avoin työpaikka: toimitusjohtaja LK Portaalle

LK Porras Oy on vuonna 1974 perustettu leppävirtalainen modulaarisiin teräsportaisiin erikoistunut konepaja. Valmistamme, toimitamme ja asennamme teräsportaita ja niihin liittyviä rakenteita teollisuudelle ja rakentajalle. Tuotteet valmistetaan Leppävirralla ja toiminta-alueemme on koko Suomi.

Tällä hetkellä haemme yritykseemme toimitusjohtajaa vastaamaan yrityksen liiketoiminnasta ja kasvattamaan sitä entisestään. Etsimme tehtävään yrittäjähenkistä henkilöä, jolla on kokemusta johtotehtävistä ja prosessien sekä laadun kehittämisestä. Meille on myös tärkeää että, toimitusjohtajalla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, hän kykenee luomaan hyvän työilmapiirin eikä pelkää laittaa itseään likoon.

Me tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän sekä  joustavan ja mukavan työympäristön. Meillä viihdytään hyvin: vaihtuvuus on pientä, ja monet työntekijämme ovat tulleet LK Portaalle töihin heti valmistuttuaan ja pysyneet meillä siitä asti. LK Porras sai vuonna 2020 Leppävirran Vuoden yritys -tunnustuksen.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Lue hakuohjeet ja laajempi työilmoitus täältä.

Tule töihin LK Portaalle – etsimme hitsaajia ja tuotantotyöntekijöitä

LK Porras Oy on leppävirtalainen modulaarisiin teräsportaisiin erikoistunut konepaja. Etsimme tällä hetkellä tuotantoon ja kokoonpanoon kolmea hitsaajaa ja kolmea tuotantotyöntekijää.

Toivomme hakijoilta oma-aloitteisuutta, asennetta ja kykyä itsenäiseen ja tarkkaan työntekoon – kaiken muun voimme opettaa. Konepajakuvien lukutaito on plussaa. Voit olla työurasi alussa tai jo kokenut ammattilainen.

Tarjoamme joustavan työympäristön ja mahdollisuuden näyttää osaamisesi kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä. Pääset osaksi mukavaa työporukkaa. Meillä viihdytään hyvin: vaihtuvuus on pientä, ja monet työntekijämme ovat tulleet LK Portaalle töihin heti valmistuttuaan ja pysyneet meillä siitä asti. LK Porras sai vuonna 2020 Leppävirran Vuoden yritys -tunnustuksen.

Työt alkavat mahdollisuuksien mukaan heti ja työsuhde on voimassa toistaiseksi.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä:
Viikko 34 ja viikosta 38 eteenpäin: Matti Nyyssönen (matti.nyyssonen@lkporras.fi) puh. 050 432 7777
Viikot 35-36: Tuomas Monni: (tuomas.monni@lkporras.fi) puh. 050 555 0187

Kesän keissit: koulukohteita ja korkeita kierreportaita

LK Portaan kesään kuuluu muun muassa porrastilausten valmistamista kouluihin, urheiluhalliin, kerrostaloon sekä tehtaisiin. Lue alta, mitä LK Portaan Oskari Monni kertoo kesän projekteista.

Kesä on LK Portaalla kiireistä aikaa, ja vaikka lomat pyörivätkin, kesän aikana työskennellään useamman isomman tilauksen parissa, Oskari Monni kertoo.

Kesän projekteihin kuuluvat muun muassa seuraavat tilaukset:

  • Porrastorni Kirkkonummen Masalaan Arena-urheiluhalliin. Kyseessä on 12-metrinen suora porrastorni, jossa on teräsrunko
  • Hätäpoistumisporras Kuopion Porttiin. Kuopion Portti on rakennuskokonaisuus, johon kuuluu muun muassa asuntoja, toimistotiloja sekä ja matkakeskus. LK Porras valmistaa Kuopion Portin tornitaloon kesän aikana 50 metriä korkean R30-hätäpoistumiskierreportaan. LK Porras vastaa myös Kuopion Portin muiden rakennusten hätäpoistumisista.
  • Metsä Groupin Kemin tehtaan piipun kierreporras. 100-metrinen kierreporras toimitetaan loppuvuonna. ”Isoon kohteeseen tehdään aina ensin kierreporras ja piippu, jonkan ympärille muu tehdas rakennetaan. Siksi on tärkeää, että kaikki menee särmästi”, sanoo Monni.
  • Metsä Groupin Husumin tehtaan piipun kierreporras. LK Porras valmistaa 115-metrisen kierreportaan myös Husumin tehtaalle Ruotsiin.

Masala Arenan porrastornin malli.

Kesällä valmistetaan myös kierreportaita ja suoria portaita hätäpoistumisteiksi kouluihin ja päiväkoteihin eri puolille Suomea, kuten esimerkiksi Helsinkiin, Vantaalle, Turkuun, Imatralle ja Nummelaan. ”Ne on tärkeää toimittaa lasten lomaillessa, jotta kaikki on valmista kun koulut alkavat.”

Näiden tilausten lisäksi kesän mittaan valmistetaan muun muassa kymmeniä erikokoisia portaita muihin kohteisiin.

Kesälle ei LK Porras ei enää ota tilauksia. Uusia projekteja voidaan ottaa vastaan aikaisintaan elokuulle. Jos haluat keskustella projektistasi tai haluat lisätietoa LK Portaan tuotteista tai työstä, ota yhteyttä! Voit myös lukea tuotesivuilta lisää kierreportaistamme, suorista portaistamme ja modulaarisuudesta, jonka ansiosta voimme toimittaa portaat ketterästi.

Lue myös askelmakatsauksemme, jossa listataan touko- ja kesäkuun aikana valmistuneita kohteitamme.

Askelmakatsaus – touko- ja kesäkuu 2021

Touko- & kesäkuussa valmistui porrasta 1127 askelmaa ja 192 metriä korkeussuuntaan.

LK Portaan kuulumisia: 100 metrin kierreportaat ja tuotekehitystä

Korona-aika on ollut LK Portaalle poikkeuksellista, mutta kesästä on tulossa kiireinen. Lue jutusta LK Portaan kuulumiset Oskari Monnin kertomina.

Korona hidasti LK Portaankin toimintaa ja siirsi viime vuonna toimituksia. ”Nyt päästään normaalin käsiksi ja tulossa on kiireinen kesä”, LK Portaalla myynnistä vastaava Oskari Monni kertoo.

Kesän aloitusta juhlistettiin käymällä porukalla hampurilaisilla.

Kesän projekteihin kuuluu muun muassa kaksi 100-metristä kierreporrasta. Toinen niistä tulee Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan savupiippuun. Kemin biotuotetehdas on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, ja siitä tulee pohjoisen pallonpuoliskon tehokkain puuta jalostava laitos.

Toinen 100-metrinen kierreporras tulee Metsä Groupin Husumin tehtaalle Ruotsiin.

Kyseessä on erityislaatuinen tilaus: ”Harvoin tehdään kahta 100-metristä porrasta yhden vuoden aikana.”

Myös tuotekehitystyö on jatkunut, ja esimerkiksi uusia kierreporrasmalleja ja betoniportaiden kaidemalleja on lisätty valikoimaan.

Työt jatkuvat koko kesän: ”Lomia pidetään, mutta pyörä pyörii koko ajan.”

LK Porras

LK Porras Oy valmistaa, toimittaa ja asentaa teräskierreportaita, suoria teräsportaita ja niihin liittyviä rakenteita teollisuudelle ja rakentajille. Tuotteet valmistetaan Pohjois-Savossa Leppävirralla, jossa perheyrityksemme perustettiin vuonna 1974.

Valmistamme myös rappuralleja. Tilaa rappuralli kätevästi verkosta suoraan mittaan.

Katso videolta miten Suomen nopein porrastoimittaja toimii