Kehitystyö jatkuu kiirestä huolimatta

Kiireinen syksy haastaa sopivasti ja tuo samalla uusia mahdollisuuksia. Myös kehitystyö jatkuu. LK Portaan henkilökunta kertoo syksyn kuulumisia ja tulevaisuuden näkymiä.

Rakennusalalla yleinen suhdanneherkkyys näkyy tälläkin hetkellä, mutta LK Portaalla syksy on ollut kiireinen ja tilauskirjat ovat täynnä tammikuun alkuun asti. ”Olemme kuitenkin huomanneet, että rakennusprojektien toimitussykli on nopeutunut huomattavasti – enää tilauksia ei suunnitella vuosi tai kaksi etukäteen, vaan toimitusajat saattavat olla vain muutamien kuukausien tai jopa viikkojen päässä”, kertoo LK Portaan Oskari Monni myynnistä.  ”Tämä tuo luonnollisesti haasteita kaikille, mutta samalla se antaa mahdollisuuksia niille, jotka osaavat ennakoida.”

Yrityksen tuotantopäällikkö Tuomas Monni kertoo, että LK Portaalla on tehty pitkäjänteistä kehitystyötä, jotta yritys pystyy vastaamaan asiakkaiden vaatimuksiin nopeutuneilla markkinoilla. ”Vaikka välillä on kiire, hiljaisempina kausina keskitymme tuotannon ja prosessien kehittämiseen. Tämä mahdollistaa sen, että voimme toimia tehokkaasti juuri silloin, kun kysyntä on suurimmillaan.”

Projekteja on valmistunut hyvällä tahdilla ja kehitystyö jatkuu

Tänä vuonna LK Portaan toimituksia on lähtenyt eri puolille Suomea, vaikka pääpaino projekteissa on edelleen pääkaupunkiseudulla. Isoimpia projekteja on ollut muun muassa Kalasataman Horisontin toimistopilvenpiirtäjän kierreporras, erilaisten logistiikka- ja varastorakennusten portaat sekä parkkitalojen poistumisportaat. Tällä hetkellä rakenteilla oleva Onnisen logistiikkakeskus sekä monet muut isommat työmaat työllistävät vielä pitkään. Käy lukemassa lisää referenssikohteista.

Alkuvuoden aikana luiskaprojektia vietiin eteenpäin merkittävästi ja LK Porras lanseerasi uuden moduuleista rakentuvan rampin, joka on suunniteltu nopeaan toteutukseen ja asennukseen. Moduulirakenteen ansiosta luiska on helppo koota ja edullisempi vaihtoehto perinteisiin ratkaisuihin nähden, kertoo tuotantopäällikkö Tuomas Monni. Uuden mallin tavoitteena on helpottaa sekä rakennusteollisuuden että yksityisten asiakkaiden projekteja. Suunnitelmissa on tuoda luiskat myös osaksi verkkokauppaa.

Asiakaspalautteiden perusteella on kehitetty myös rappurallimallia, jossa on nyt aiempaa tarkempi mittatarkkuus ja kestävämpi rakenne. Nyt on hyvä aika ostaa rappurallit omakotitaloihin ja taloyhtiöihin sekä sopia mahdollisista yhteistöistä, vinkkaa myyntiassistentti Annika Remes.

Tällä hetkellä yrityksessä etsitään uutta tuotantopäällikköä, jonka avulla kehitystyö saadaan nostettua uudelle tasolle. ”Odotan innolla, että voimme rekrytoinnin myötä panostaa entistä enemmän toiminnan kehittämiseen ja tarjota asiakkaillemme entistä nopeampia ja kustannustehokkaampia toimituksia”, Tuomas Monni kertoo.

LK Portaalla siis kehitystyö jatkuu, ja yritys aikoo olla valmiina vastaamaan tuleviin muutoksiin innovatiivisilla ja asiakaslähtöisillä ratkaisuilla.

Linjateräs

Linjateräksen ja LK Portaan yhteistyö: “poikkeuksellinen palvelukonsepti”

Linjateräs on LK Portaan tärkeä kumppani: se vastaa LK Portaan tuotteiden pulverimaalauksesta. Katso jutusta, miten yhteistyö on kehittynyt ja kasvanut vuosien mittaan.

Linjateräksen alaa on pulverimaalaus eli jauhemaalaus. Kyseessä on paras pinnoitustapa etenkin metalleille, kuten teräkselle, joista LK Porraskin tuotteensa valmistaa. Linjateräs siis pintakäsittelee LK Portaan tuotteet – teräsportaat, kierreportaat, tasokaiteet, suojakehät ja pyörätuoliluiskat. Pulverimaalaus on myös kestävä ratkaisu ympäristön näkökulmasta, ja kestää kulutusta jopa 50 vuoden ajan.

Linjateräs

Linjateräs on perheyritys, jonka historia ulottuu vuoteen 1965, ja se erikoistui jauhemaalaukseen jo 1970-luvulla, kertoo Ari Kesti, yrityksen myyntijohtaja. Yrittäjiä on ollut historian mittaan neljä, ja tällä hetkellä yrityksen omistavat Kesti sekä toimitusjohtaja Tero Viitanen puolisoineen.

Nykyiset omistajat ovat kehittäneet yritystä entisestään, ja tulosta on tullut: “Kolmessa vuodessa on tuplattu liikevaihto. On löydetty oikea kombo ja tehty oikeita asioita”, kolme vuotta Linjateräksen osakkaana ollut Kesti kertoo.

Yrityksessä on töissä tällä hetkellä noin 60 henkilöä, ja Linjateräs on Suomen suurin teollisuuden pulverimaalausalihankkija. “Pulverimaalaus tuotetaan Suomen tehokkaimmalla tuotantolinjalla, ja laatu varmistetaan laboratoriossa.”

Kesti on erittäin tyytyväinen työhön LK Portaan kanssa: “Alkujaan pienimuotoisesta yhteistyöstä on rakennettu poikkeuksellinen palvelukonsepti, joka mahdollistaa haastavien teräsrakenteiden maalauksen kolmessa päivässä niiden toimittamisesta.”

LK Porras on myös tärkeä asiakas Linjateräkselle. “Se edustaa sen tapaista teollisuutta, joka meillä on fokuksessa. LK Porras on meidän näköinen ja toivottu asiakas”, Kesti kuvailee.

Yhteistyö LK Portaan kanssa on kehittynyt positiiviseen suuntaa, ja Kesti kuvailee sitä myös helpoksi ja vaivattomaksi. ”Kaikki perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, se tekee työstä helppoa. Jaamme myös saman tavoitteen: loppuasiakkaan tyytyväisyys.”

Säästövinkit porrasprojekteihin

Miten porrasprojekti toteutetaan niin, että turhia tai yllättäviä kuluja ei synny? Katso LK Portaan tuotantopäällikön Tuomas Monnin viisi vinkkiä.

Edullisin ja laadukkain porrasratkaisu löytyy, kun projekti suunnitellaan huolellisesti. “Kun otetaan huomioon kustannukset, turvallisuus ja käyttötarkoitus, voidaan välttää tarpeettomat muutostyöt ja varmistaa projektin sujuvuus”, Monni sanoo.

LK Porras auttaa mielellään parhaan ratkaisun löytämisessä. LK Porras myös kehittää jatkuvasti työkaluja, jotka auttavat porrasprojektin suunnittelussa. Tällä hetkellä asiakkaamme saavat jo tarjouksen mukana 3D-mallin tarjotuista tuotteista. Se selkeyttää projektia ja mahdollistaa myös nopeat toimitukset.

1. Käyttötarkoitus

Ensimmäiseksi valitaan sopiva tuote portaan käyttötarkoitusta ajatellen. Juuri tämä vaihe vaikuttaa merkittävimmin portaan hintaan. Onko kyseessä siis esimerkiksi näyttävä porras, joka vaikuttaa huomattavasti rakennuksen ulkonäköön, vai hätäpoistumistie?

“Esimerkiksi hätäpoistumisteiden kohdalla voidaan usein valita edullisempia tuote- ja pintakäsittelyratkaisuja”, Tuomas Monni kertoo.

Toisaalta on myös syytä huomioida tuotteiden elinkaarikustannukset. Esimerkiksi kuumasinkitty pintakäsittely osoittautuu pitkällä tähtäimellä kustannustehokkaaksi: kuumasinkitty porras kestää vuosikymmeniä ilman suurempia huoltotoimia.

2. Porrasmalli

Käyttötarkoituksen lisäksi hintaan vaikuttaa se, minkälainen porrasmalli kohteeseen valitaan – eri porrasmallien välillä on merkittäviä hintaeroja. Esimerkiksi porrastornin ja kierreportaan välillä voi olla huomattava ero.

Kierreportaat ovat usein kustannustehokkaampi vaihtoehto, jos niiden käyttö on mahdollista. Kierreporras voi tulla jopa 40 prosenttia edullisemmaksi kuin porrastorni. Katso lisätietoja aiemmasta “Porrastorni vai kierreporras?” -artikkelistamme.

3. Materiaali

Materiaalivalintakin vaikuttaa olennaisesti kustannuksiin. Materiaali on myös turvallisuuskysymys.

Esimerkiksi ritiläportaat ovat usein hyvä valinta sekä turvallisuuden että kustannusten näkökulmasta: “Ne eivät muutu liukkaiksi talvella, ja lumi putoaa niiden läpi helposti, mikä lisää turvallisuutta ja vähentää huollon tarvetta.”

4. Suunnittelu

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -sanonta pätee erityisesti porrasprojekteissa.

“On kriittistä, että kaikki suunnitellaan huolellisesti ensimmäisellä yrittämällä, jotta vältytään myöhemmiltä muutos- ja lisätöiltä”, Monni sanoo. “Huolellisella suunnittelulla varmistetaan, että projekti etenee sujuvasti ja että lopputulos palvelee käyttäjiä vuosikymmeniä.”

Tarkan suunnittelun perustana on luotettavat lähtötiedot, kuten korkeusmittaukset ja tilan tarkat mitat. LK Porras tarjoaa asikkaille myös “avaimet käteen” -paketteja, jolloin mittauksetkin tehdään LK Portaan toimesta.

Tärkeää on huomioida myös asennusvaihe. Portaan asennus sujuu hyvin, kun rakennusvaiheessa on osattu huomioida portaan tartunnat. Portaan kiinnittäminen erilaisiin materiaaleihin onnistuu, mutta jotkut materiaalit saattavat vaatia lisäosien valmistamista.

5. Tarkistus

Kun porrasprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että asiakas saa nähtäväkseen piirustukset, ne on syytä käydä läpi perusteellisesti ennen niiden hyväksymistä. Tätä Monni pitää olennaisena osana projektin onnistumisen kannalta.

Kun piirustuksia tarkistetaan, on tärkeää ottaa huomioon kaikki tilan elementit – myös ne, joita ei vielä ole asennettu, kuten ilmanvaihtoputket tai seinien levytys.

“Kun porrasprojekti toteutetaan huolellisesti, voidaan saavuttaa sekä kustannustehokkuus että turvallisuus”, Monni summaa.

Liian lyhyt porras ja muut haasteet – miten niistä on LK Portaalla selvitty?

Mitä tapahtuu, jos valmistettua porrasta ei saada paikan päällä kiinnitettyä seinään tai se ei ole tarpeeksi pitkä? Silloin etsitään paras mahdollinen ratkaisu ja hyödynnetään ammattitaitoa. Katso jutusta, minkälaisia ongelmia LK Portaalla on nähty, ja miten ne on ratkaistu.

LK Porras valmistaa huiman määrän portaita vuodessa, ja niitä asennetaan eri puolille Suomea. Ongelmia tulee vastaan vain satunnaisesti, mutta niitä kyllä tapahtuu – kuten kaikilla aloilla.

“Ihmisiä kun ollaan, virheitä voi sattua myynnissä, suunnittelussa, tuotannossa tai asennuksessa. Virheiden sattuessa punnitaan ammattitaito – miten hyvin ja nopeasti ongelmatilanteet saadaan korjattua”, sanoo Oskari Monni LK Portaan myynnistä.

LK Porras käyttää asennuksessa taitavia ja kokeneita tiimejä, jotka osaavat ratkaista haasteita lennossakin. Lisäksi LK Portaalla autetaan mielellään asiakkaita kaikissa porrastyypin valintaan, portaan tilaamiseen ja sen asentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Asiantuntemuksemme ja kokemuksemme myötä osaamme kertoa, mikä on paras ratkaisu kuhunkin kohteeseen.

Katso alta, minkälaisia haasteita vastaan tulee, ja miten LK Porras ne ratkaisee.

Porrasta ei saada kiinnitettyä

Monni sanoo, että teräsporras ei leiju eikä veny. Mitä se tarkoittaa? Porras täytyy saada kiinni seinään, ja sen mittojen on oltava kohdallaan. Juuri näihin kahteen asiaan liittyvät myös useimmiten haasteet asennuspaikalla.

Yleensä porras kiinnitetään betoniin tai puuhun, ja jos vastassa onkin terästä, kiinnitys ei onnistu samalla tavalla. Kiinnittäminen erilaisiin materiaaleihin aina onnistuu, mutta se saattaa vaatia lisäosien valmistamista.

Virheet mitoissa

Pienetkin virheet portaat mitoissa saattavat aiheuttaa suurta päänvaivaa, ja virheet usein havaitaan vasta asennuspaikalla. Mittavirheet ratkaistaan lisäosien avulla tai porrasta muokkaamalla. Kokonaan uuden tuotteen valmistaminen on erittäin harvinaista, mutta sekin saattaa äärimmäisen haastavassa tilanteessa tulla kyseeseen.

Virheet pakkaamossa

Porrasta pakatessakin sattuu joskus virheitä. Jos jokin osa puuttuu, ratkaisu kyllä löydetään. “Myyjäkin on käynyt kerran ajamassa puuttuvan tolpan Punkaharjulle, eikä asennus tai käyttöönotto viivästynyt lainkaan.”

Vinkkejä portaan tilaajalle

LK Portaalla ongelmat saadaan aina ratkaistua, mutta muutamat pienet asiat takaavat sen, että asennuksessa ei tule vastaan haasteita eikä viiveitä ja asiakas saa juuri haluamansa portaan.

Useimmiten ongelmat on onnistuttu ratkaisemaan niin, että asennus ei ole viivästynyt, mutta jos asennus sattuu kiireiselle sesongille tai etäisyydet ovat pitkiä, korjauksen tekeminen voi olla hitaampaa. Ja lisäksi parasta jälkeä tulee silloin, kun porrasta ei tarvitse muokata eikä siihen tarvita lisäosia.

Katso alta vinkkimme asiakkaille:

Kommunikaatio

Monni sanoo, että asiakkaan kanssa pidetään mielellään videopalaveri, että virheet päästään väistämään etukäteen.

“Kommunikaatio on tosi tärkeää, ja se, että saadaan viesteihin vastaukset. Jos rakennuskohteessa on jotain poikkeavaa, haasteita ei osata aina arvata. Aina tulee uusia juttuja”, Monni kuvailee.

On myös hyödyllistä ilmoittaa LK Portaalle, jos rakennuskohteessa on tapahtunut muutoksia portaan suunnittelun jälkeen.

Suunnittelu

Työmaalla täytyy olla jo paljon valmista ennen kuin porras voidaan asentaa – esimerkiksi pihojen täytyy olla valmiit. Tämä kannattaa huomioida asennuksen aikatauluttamisessa.

Kiinnityksiin löytyy myös monenlaisia ratkaisuja eri materiaalien mukaan, mutta esimerkiksi PVP-seinään täytyy asentaa kiinnityspuukot jo seinän pystytysvaiheessa. Portaiden ostamista ei siis kannata jättää siihen vaiheeseen, kun seinät on jo pystyssä.

Koko prosessi sujuu nopeasti, kun portaan asennuksen vaatimukset ja sille sopiva ajankohta huomioidaan hyvissä ajoin.

Apua 3D-malleista

3D-mallit auttavat merkittävästi erilaisten virheiden välttämisessä. LK Portaan oma LKDS-suunnittelujärjestelmä tuo prosessiin läpinäkyvyyttä: “Asiakas tietää jo tilatessa, minkä näköinen tuote on tulossa, ja esimerkiksi korkomuutokset voidaan tehdä helposti”, Monni kuvailee.

Rakennuslain muutoksen myötä kohteista tulee olla jatkossa 3D-mallit – ja kun portaan 3D-mallit voidaan sijoittaa asiakkaan 3D-malliin, virheet vähenevät.

Ota meihin yhteyttä, mikäli kaipaat tietoja erilaisista porrasratkaisuista, haluat kuulla lisää suunnittelujärjestelmästämme tai tehdä tarjouspyynnön!

Porrastorni vai kierreporras?

Porrastornin ja kierreportaan käyttötarkoitus on sama, mutta kierreporras voi tulla jopa 40 prosenttia edullisemmaksi. Jani Sormunen LK Portaan myynnistä kertoo porrastornin ja kierreportaan eroista.

LK Porras valmistaa sekä kierreportaita että porrastorneja, mutta usein kierreporras on asiakkaan kannalta järkevämpi ratkaisu. Miksi? Kierreporras vie vähemmän tilaa ja sen valmistukseen menee vähemmän terästä.

Porrastorni puolestaan vie runsaammin tilaa ja vaatii järeämmän tukirungon kuin kierreporras. Näin porrastorni vaatii paljon terästä, ja tulee kalliimmaksi. Jos kierreportaisiin tarvitaan suojakehä, se on myös huomattavasti porrastornin suojakehää pienempi.

Sormunen mainitsee esimerkkinä asiakkaan, joka pyysi porrastornia. “Laskin myös kierreportaan hinnan, ja se tuli lähes puolet halvemmaksi.” Asiakas päätyi kierreportaaseen LK Portaan vinkistä. Sormusen kokemuksen perusteella kierreporras on käytännössä aina kustannustehokkaampi ratkaisu.

Miksi porrastorneja sitten käytetään? Usein kyseessä on mielikuva siitä, että tasoista ja suorista portaista koostuvaa porrastornia on helpompi käyttää. “Porrastorni voi olla perusteltu ratkaisu esimerkiksi palvelutaloissa, jos porrasta käyttävät huonosti liikkuvat tai heikosti näkevät ihmiset.”

Kierreporras ei kuitenkaan normaalikäytössä eroa porrastornista ja usein porrastorneja ja kierreportaita käytetään hätäuloskäyntinä. Lisäksi kierreporras on mahdollista valmistaa niinkin leveänä, että paarikuljetuskin onnistuu porrasta pitkin.

LK Portaalla porrastornin toimitusaika on tyypillisesti kahdeksan viikkoa ja kierreportaan toimitusaika kuusi viikkoa.

Lue täältä lisää LK Portaan kierreportaista ja muista tuotteista.

TOP 10 porrasta – maalatut kierreportaat osa 1

LK Porras tekee kierreportaita monenlaisiin kohteisiin ja enenevissä määrin kuumasinkittyjen portaiden lisäksi maalattuja portaita. Portaat lähtevät LK Portaalta pintakäsittelyyn yhteistyökumppaneillemme Kuopioon. Ulos menevien portaiden kohdalla suosittelemme lähes aina maalin alle kuumasinkitystä, jotta teräs ei ala ruostua. Maalattujen portaiden kohdalla suositellaan askelmaa ilman maalausta, koska askelma pysyy parempana kuumasinkittynä ja ulkonäkö ei tästä juuri kärsi. Toisaalta kohteisiin, jossa kulkua ei ole koko ajan, vaan porras tulee esimerkiksi vain hätäpoistumistiekäyttöön, voidaan koko porras maalata. Huolto on joka tapauksessa tärkeää molempien kohdalla.

LK Porras on asentanut vuosien varrella paljon erilaisia portaita ja tästä syntyi humoristinen artikkelisarja, jossa käydään läpi TOP 10 kauneinta kierreporrasta. Portaat oli hieman haastava valita järjestykseen, koska eri ihmiset kiinnittävät eri asioihin huomiota. Tässä on pyritty valitsemaan tämän hetken silmää miellyttävimmät portaat. Artikkelisarjaan tulee maalattujen portaiden lisäksi TOP 10 kuumasinkityt kierreportaat. Ensimmäisessä osiossa käydään läpi maalattujen kierreportaiden ensimmäiset viisi valintaa.

TOP 10 maalattua kierreporrasta

Sija 10

10. sijalle pääsee musta kierreporras, jossa on premium hitsattu pinnakaide ja sisäkäsijohde keskiputkessa. Ritiläaskelmat on myös maalattu mustaksi. Kierreportaan yläpäässä on taso, jossa on käytetty hitsattua pinnakaidetta. Tämä upea kierreporras asennettiin Kuopioon Kallaveden äärelle vuonna 2022, ja kohteeseen meni paljon myös muita portaita ja kaiteita. Tämän rakennuksen ulkonäöstä on esitetty paljon mielipiteitä mutta ainakin yksi on varmaa: portaat ovat upeat!

Sija 9

Yhdeksännellä sijalla on valkoinen kierreporras mattoaskelmilla sisätiloissa. Tämä porras valmistui jo vuonna 2016 mutta on edelleen ajattoman kaunis. Portaassa on käytetty hitsattua premium pinnakaidetta ja lisäksi kaiteessa on lisäkäsijohde helpottamassa kulkua. Kuvassa on vielä tyhjät tilat, mutta vuoteen 2023 mennessä työntekijät ja asiakkaat ovat ihailleet jo vuosia portaitamme, ja jos ei uralla, niin ainakin portaita pitkin on edetty ylöspäin vuosien saatossa!

Sija 8

Sijalla kahdeksan on musta kierreporras ulkotiloissa. Portaan pieni koko ihastuttaa ja näyttää kauniilta valkoista seinää ja isoa ikkunaa vasten. Sisältä katsoessa porras ei vie liikaa huomiota mutta miellyttää silti ulkonäöllisesti. Mustaksi maalatussa portaassa on upotusaskelmat, johon asiakas asensi itse askelmien puuosat jälkikäteen. Maalatuissa kierreportaissa, etenkin yksityisille asiakkaille menevissä portaissa, on usein esimerkiksi matto tai puu-upotuksella askelmat, jotka asiakas asentaa itse. Porras asennettiin vuonna 2021. Kierreportaasta voi olla hyötyä myös tämän kohteen ikkunoita pestessä, vai mitä?

Sija 7

Seitsemännelle sijalle pääsee jälleen musta kierreporras premium pinnakaiteella. Tämä porras asennettiin vuonna 2020 omakotitalon päätyyn hätä- ja kulkutieksi. Porras on upean näköinen mustaa seinää vasten, jossa molemmat korostavat toisiaan. Yläpäässä tasolla on käytetty hitsattua pinnakaidetta. Tässä portaassa myös ritiläaskelmat ovat maalattu mustaksi, ja kokomusta porras onkin klassisen tyylikäs valinta kohteeseen!

Sija 6

Valkoinen kierreporras premium pinnakaiteella pääsee sijalle kuusi. Kokovalkoinen porras on upean pelkistetty ja näyttää todella hyvältä valkoista seinää vasten. Tämä porras on asennettu vuonna 2022. Valkoinen on aina varma valinta, myös portaisiin!

Seuraava TOP 10 maalatut kierreportaat –artikkeli julkaistaan viikon sisään

Loput 1-5 sijoille sijoittuneet kierreportaat julkaistaan viikon päästä. Silloin selviää, mikä porras oli maalatuista kierreportaista kaikkein kaunein. Sijalta 1 löytyykin ihana porras, jota kuka tahansa voi mennä tutkailemaan hyvinkin läheltä. Myös väri on ihanan hattarainen ja varmasti monen vaaleanpunaisesta pitävän unelma. Ensi viikkoon!

LK Porras

LK Porras Oy valmistaa, toimittaa ja asentaa teräskierreportaita, suoria teräsportaita ja niihin liittyviä rakenteita teollisuudelle ja rakentajille. Tuotteet valmistetaan Pohjois-Savossa Leppävirralla, jossa perheyrityksemme perustettiin vuonna 1974.

Valmistamme myös rappuralleja. Tilaa rappuralli kätevästi verkosta suoraan mittaan.

Katso videolta miten Suomen nopein porrastoimittaja toimii